perjantai 23. syyskuuta 2011

Mi casa es su casa!

Mietin pitkään näitä aloitussanoja. Niiden tuli olla jotain nokkelaa ja houkuttelevaa mutta aivot ei kuitenkaan tuota toivottua tulosta. Ei vaikka kuinka koitan puristaa jotain humoristista näppäimistöstä ulos. Ehkä siis kerron ensin jotain itsestäni.

Olen 28 vuotias vuonna 2006 syntyneen tyttölapsen sekä 2011 syntyneen poikalapsen äiti Espoosta. Kotinamme toimii vuokrakolmio aivan Leppävaaran tuntumassa. Perheeseemme kuuluu lasten lisäksi myös mieheni ja kaksi koiraa sekä kolme kissaa. Vilskettä ja vilinää siis riittää. 

Blogini tulee sisältämään meidän perheemme elämää mutta ennen kaikkea se sisältää intohimojani - sisustusta ja käsitöitä ompelusta askarteluun ja tuunaukseen, ehkä joskus saattaa muutama leivonnainenkin eksyä joukkoon. 

Rakastan rappioromantiikkaa ja valkoisia unelmia. Tässä kohtaa täytyy huomauttaa, että blogini tulee kuitenkin poikkeamaan monesta muusta samanlaisesta, sillä asumme vuokralla. Tämä rajoittaa unelmiani moninkin osin, sillä asuntomme seinissä ei nähdä toinen toistaan hienompia tapetteja eikä keittiömme odota mullistavaa remonttia. Tämä ei silti estä minua tekemästä esteettisesti kaunista kotia... kotia, johon päästän nyt teidätkin vierailulle!

Benvenuto!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kakista ulos vaan :)