perjantai 23. syyskuuta 2016

Portaat


Portaat yläkertaan on kokenut aikamoisen kasvojenkohotuksen. Entinen portaikko oli toki siisti mutta hyvin synkkä tummine portaineen. Kaiken lisäksi askelmissa oli muovimattoa ja se tuntui vähän kurjalta kun alla oli aidot puiset portaat. Joten ei muuta kuin repimään, hiomaan ja suti käteen.


Ja kun vihdoin oli tarpeeksi monta kerrosta maalia pinnassa, oli kotiäidin aika alkaa kiemurtelemaan portaissa kuin kastemato konsanaan. Suunnittelin pitkään sabluunalla maalaamista mutta koska tila oli hankala sabluunan käyttämiselle, siirryin suunnitelmissa sisustustarroihin. Ja koska koitan kuitenkin näin äitiyslomalaisena sekä pitkäaikaisena kotiäitinä päästä edullisesti, katselin tarratarjontaa AliExpressistä.

Olisinkin tilannut sieltä mielelläni tekstin mutta koska mitat oli ilmoitettu tarran kokonaiskokona niin oli vaikea hahmottaa minkä kokoisia yksittäiset sanat ovat. Joten sekin suunnitelma jäi ja vaihtui yhtenä iltana kuningasideaan "hei mä piirrän ne tussilla". Joopa joo, jos joku haaveilee samasta niin tarkistakaa ensin lääkäriltä, fysioterapeutilta ja vaikka joulupukilta, että teidän kroppa kestää. Jos joku olis mulle kertonut, että siinä portaissa maatessa alkaa lopulta lonkka ja olkapää sanomaan itseään irti, olisin jättänyt tekemättä,

Mutta koska aloitin reippaasti ja ylpeänä ideastani ni pakkohan se oli viedä loppuun, kun ekat kynän vedot oli tehty. Tein ensin lyijykynällä about-sinnepäin hahmotelman, sitten vahvistin lyijykynällä ja lopulta piirsin vedenkestävällä tussilla kirjainten ääriviivat sekä väritin ne. Ekan sanan jälkeen olin niin jumissa, että olin varma et joudun pyörätuoliin urakan loputtua mutta onneks selvisin vaan henkisillä traumoilla. Never again.



Siinä ne nyt on, mun yömyöhäinen kuningasideani. Vielä pitäis saada saada delegoitua Mekaanikko maalaamaan seinät ja listoittamaan portaat mutta onhan ne nyt jo huomattavasti paremmat kuin edelliset.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kakista ulos vaan :)