tiistai 26. kesäkuuta 2012

Hetki aikaa!

Huhhuh, onhan ollut rytäkkää tässä viimeiset viikot ja silti tuntuu, ettei juuri mitään ole valmistunut. Välillä käynyt mielessä, että mihin sitä oikein on ryhtynytkään mutta nyt se on myöhäistä katuakaan, muuttokuorma astelee sisään nimittäin viikonloppuna!

Nelisen viikkoa sitten sain siis avaimet käteeni ja mukanamme oli pieni kuormallinen tavaraa sekä pesutorni. Ensimmäinen matka talolle virallisena omistajana tuntui jokseenkin utopiselta; justiinsahan me asuttiin siinä pienessä kerrostalokolmiossa, jonka sohvannurkasta teille kirjoittelin vuokrakodin sisutustusjuttuja. Sisään päästyämme kiersimme talon aivan kuin ensimmäistä kertaa, sillä nyt se oli tyhjä ja tällä kertaa askelsin täysin omalla lattiallani. Huoneet tuntuivat nin suurilta tyhjänä ja tuntuikin, että olimme ostaneet huomattavasti isomman talon kuin se mistä tarjous tehtiin. Noh, nyt oli ainakin tilaa kaikille tavaroille joita olin haalinut pitkin kevättä.

Esimmäinen kuorma kannettiin sisään ja sen jälkeen haettiinkin sitten Askosta aiemmin ostamani uusi jenkkisänky. Tosin siitä ei vielä täysillä ole päästy nauttimaan, koska tämän pölyn keskellä patjojen ja rungon päällä on vielä pakkausmuovit mutta kyllä me siinä joustinpatjalla silti ollaan jo nukuttu, narskuvien muovien keskellä :D . Samalla Askosta atrttui mukaan uusi piharyhmä pehmuisteineen ja varjoineen. Valkoista olisi mieleni halajannut mutta käytännön syistä väri vaihtui punaiseen. Tässä kuva siis keskeneräisestä pihasta mutta ah niin nautinnollisen mukavasta pöytäryhmästä...

Kuvassa näkyy täysin villiintyneeksi  päässyt pihamme sekä ränsistynyt kattomme, joista ensimmäiselle on jo parannuksia tehty. Katto Kassinen saa vielä odottaa.

Kun oltiin asetuttu taloon, oli aika alkaa purkamaan vanhaa uuden tieltä. Okei, lause hieman vie ajatusta sivupolulle, sillä olemme yrittäneet säästää kaikki mahdollinen alkuperäinen. Ikkunatkin kunnostetaan ja puulattiat kaivetaan linoleumin ja muovimattojen alta. Ensimmäisenä kiikarin alle pääsi kuistimme, joka oli niin ihana ikkunoineen mutta niin synkkä, niin synkkä alkuperäisten tummentuneiden sormipaneelien sekä paikoitelleen auringon haalistaman oranssin muovimaton vuoksi. 

Sormipaneeli kuitenkin itsessään on kaunista, joten se vain maalattiin mattavalkoiseksi. Rautaiset ikkunalaudat sekä vanha muovimatto revittiin pois mutta vaikka alla oli täysin kunnostettavissa oleva lautalattia niin päädyimme silti uuteen muovimattoon, sillä kyseinen tila on etenkin keväisin ja syksyisin todella kovassa kosteassa ja likaisessa rasituksessa kahden koiran, kahden lapsen ja kahden aikuisen siinä tampatessa. Ruskeat lattialistat vaihdettiin korkeampiprofiilisiin valkoisiin listoihin. Nyt se on kuitenkin ikkunoiden loppuunkunnostamista sekä sisustamista vaille valmis, tässä ennen ja jälkeen kuvat!

         Ennen                                                    Jälkeen   


Keittiössä on myös tapahtunut kummia. Messuilta ostamamme keittiö on toimitettu ja odottelee viimeistä sijaansa olohuoneessa mutta nyt siihen tehtyjen lisätilausten vuoksi sen asennus venyy osittain elokuun puoliväliin tehtaan kesäloman vuoksi, kuinka mukavaa!!! Oli miten oli, vanha keittiö on jo purettu pois ja koolaukset uusia seinälevyjä varten on tehtynä. Sähköjohtoja on vedelty useampi metri mutta niidenkin lopullinen käyttövalmius venyy keittiön asennuksen myötä. Tässä nyt siis kuvia vanhasta keittiöstä ja miltä siellä näyttää nyt. Lisää kuvia sitten, kun kirjoitan oman postauksen pelkästä keittiöremontista.





Nyt lapset vaativat huomiota, joten pakko jatkaa tätä elämää keskellä remppahelvetin. Palataanhan taas astiastoille, kunhan aukenee sopiva rako. Pahoitteluni, kun nyt olen niin kovin laiminlyönyt tätä blogia mutta tärkeysjärjestyksessa koti on ensimmäisenä :)

- Hansu



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kakista ulos vaan :)