maanantai 28. tammikuuta 2013

Huonoja kuvia...


Seuraava postaus pitää sisällään todella huonolaatuisia kuvia mutta minkäs teet kun yrität pimeessä kuvaa kännykällä. Kesällä täytän 30v ja olenkin toivonut lahjaksi kunnon järkkäriä, jotta kuvaaminenkin olisi mukavampaa. Toivotaan siis, että sellaisen saan mutta siihen asti joudun tuottamaan näitä suttuisia kuvia.

Noh, jokatapauksessa, asiasta kukkaruukkuun. Eilen tuijottelin vitriiniä aikani ja mietin, että jotain siitä vielä puuttuu. Mun silmään se oli jotenkin itämainen, en tosiaan tiedä miksi. No asiaa hetken mietittyäni ja netissä pörräiltyäni keksi, että laitan jokaiseen laatikkoon numerotarran. Pelkkätarra ei kuitenkaan näyttänyt hyvältä, joten kokeilin tehdä feikkiemalikyltin. Olen joskus aikoinaan lukenut yhdestä blogista, että se kirjoittaja teki itse feikkiemalikyltin ja etsin ohjeen käsiini. Yömyöhään tehdessäni en kuitenkaan saanut mistään blogistin käyttämää Glass Glaze-lasitushässäkkää, joten hierottuani aivonystyröitäni päätin kokeilla kirkasta kynsilakkaa ja sehän toimi - ainakin siis mun silmääni ihan passeli tuli. 

Tässä vielä kuvalliset ohjeet miten voit itse tehdä pieniä "kylttejä" kirkkaan kynsilakan avulla. 

Tulosta ensin haluamasi kuva tavalliselle paperille. Voit leikata kuvan heti mutooonsa mutta se onnistuu myös lakan kuivuttuakin. Kannattaa ainakin jättää joku kohta mistä saa otettua kiinni, jos kuvaa tarvitsee siirtää ja käytä jotain alustaa.
Sen jälkeen kaada kynsilakka pullosta varovasti lakkaa kuvan päälle ja levitä se siveltimellä tasaiseksi. 

Anna kuvan kuivua ja lisää toinen kerros lakkaa tai halutessasi voit lisätä niitä useammankin. Lakkaa saa olla kuitenkin ihan reilusti kuvan päällä, jotta siitä tulee "pullea".

Sen jälkeen voit leikata kuvan paperista, jos et sitä jo ole tehnyt ja käyttää miten tahdot. Vettä se ei luultavasti kauaa kestä, ellei sitten lakkaa toistakin puolta. Ajattelin kokeilla, josko tämä onnistuisi ihan tavan kirkkaalla lakalla, jota rautakaupoistakin saa, niin ei menisi noita kynsilakkoja hukkaan ;) .

Kun olin kuvat leikannut, liimasin ne liisterillä laatikoihin. Kuvasta nyt ei juuri sitä huomaa mutta livenä ne näyttää ihan aidoilta emalikylteiltä.



- Hansu


sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Vitriini


Olen jo pidemmän aikaa yrittänyt löytää sopivan huokeaa lasivitriiniä olohuoneeseen. Onhan noita netti pullollaan mutta hintavia lastulevyhirvityksiä en itselleni huoli - enkä edes halvempia. Tietyt kriteerit heikensivät myös Sen Oikean vitriinin löytymistä. Halusin kaapissa olevan alhaalla laatikot, joihin saa sullottua piiloon kaikkea mitä ei tarvitse silmälle näkyä. Sen lisäksi toivelistalla oli myös lasihyllyt sekä kaapin sivuilla olevat lasit.

Ikean Norden-mallistosta löytyi musta vitriini, joka olisi ollut lähes täydellinen vaikka siitä ne laatikot puuttuukin. Mutta, niiden valmistus on lopetettu ja sellaisen löytäminen käytettynä oli yhtä helppoa kuin neulan bongaaminen heinäsuovasta. Etsinnät on siis jatkuneet jo useamman kuukauden - tuloksetta. Kunnes satuin kerrankin selaamaan myynnissä olevia vitriinejä oikeassa paikassa, oikeaan aikaan ja niin Se Oikea löytyi. Kyseinen kaappi oli laitettu myyntiin samana päivänä, juuri hetkeä aiemmin Torille ja hetken mietittyäni otin myyjään yhteyttä. Ja niin saapui uusi vitriini uuteen kotiin. Kaappi on tammea, lasihyllyillä ja avoimilla sivuilla, lisämausteena alaosan 4 laatikkoa, jess!

 
(Kuva kopioitu suoraan myynti-ilmoituksesta)

Värihän ei kaapissa mulle kuitenkaan kelvannut vaan heti kotiuduttuaan alkoi pienoinen muodonmuutos. Pintaan sudittiin musta liitutaulumaali ja kaapin takaseinään tapetoitiin samaa tapettia mitä keittiönseinässäkin on, ah, mä niin tykkään! Vetimiksi valikoitui vanha nahkaremmi, jonka pilkoin sopivan pituisiksi pätkiksi ja naulasin kiinni perusnauloilla.







Tarpeeksi kuitenkin kaappia mustana tuijoteltuani totesin, että se on jotenkin liian uuden näköinen meille, kun kaikki muut puiset huonekalut on vanhaa, kulunutta ja rustiikkista. Päätin käsitellä pinnan vielä valkoisella liidulla ja lopputulos on nyt varsin miellyttävä. Ja jos siihen kyllästyy niin liitu on helppo pyyhkiä kostealla pois.



Nyt vaan sitten täyttämään loputkin astiat ja tavarat vitriiniin ja sitten voiskin vääntää vaikka porkkanakakun.
- Hansu


tiistai 22. tammikuuta 2013

Vanhat tikkaat


Meidän pihalla könötti vanhat ja ihka aidot puiset tikkaat, jotka kannettiin sisälle. Toi kellon sijainti tikkaissa on hieman vielä kyseenalaista mutta ainakin toistaiseksi se saa könöttää siinä lehtien ja torkkupeiton kanssa.

- Hansu


maanantai 21. tammikuuta 2013

Terveisiä sohvan pohjalta!





Täällä ei paljoa ole tapahtunut, ei sitten millään rintamalla, koska olen täysin sidottuna sohvaan kiinni. Nilkka murtui pahasti, luunpalanen on irti nilkan taka-osassa ja nyt vaan odotellaan sitten tuomiota, että joudutaanko leikkaamaan vai ei...

Joka tapauksessa olen tänään päässyt moneen viikkoon hieman ulkoilemaan ja kävin penkomassa enoni entisen antiikkiliikkeen jäämistöä. He ovat muuttamassa pois ja kaiken sai ottaa mitä tahtoi. Ja minähän tahdoin. Mukaan tarttui puinen sohva, lipasto, pöytälamppu, emalikattila, valtava maitotonkka, pieni kukkapöytä ja kolme siroa pinnatuolia. Vielä harkinnassa on muutama piskuinen pöytä ja mahdollisesti parit vanhat sukset kiinnostaisi mutta niiden sijoittaminen tänne kotiin on vielä hieman mysteeri, joten niiden ottamista harkitsen vielä. Kuvia ei juuri nyt tavaroista ole, sillä ne seisoo vielä enon pakettiautossa ja odottaa pääsyä tähän torppaan. Eikä niissä nyt vielä paljon kuvaamista edes ole, koska niissä on vielä paljon työtä; hiomista, maalaamista ja putsaamista.




Kuva täältä


****

Itseasiassa on täällä remontti edennyt, siellä sun täällä mutta koska mitään valmista ei juuri ole niin ei ole mitään näytettävääkään. Yläkerran vessasta on nyt revitty vanha pönttö huitsin nevadaan ja samoin muovimatto on poistettu. Muovimaton alta paljastui mielettömän hyvässä kunnossa oleva kaunis puulattia. Se otetaan ehdottomasti siellä käyttöön, koska kyseessä ei varsinaisesti kuitenkaan ole märkätila. Lavuaarin irroittaminen ei olekaan ollut ihan niin yksinkertainen juttu, sillä putkissa olevat mutterit eivät vain aukea ilman, että putket alkavat vääntymään mukana. Se jääköön siis putkarin murheeksi se.

Keittiössäkin on tapahtunut hieman uutta. Välitilaan tilatut kaakelit jäivätkin käyttämättä ja tilalle ladottiin valkoinen helmipaneeli.




Keittiöön (kuten myös muihinkin huoneisiin), valittiin Renovan pyöreät katkaisijat ja pistorasiat



Samoin keittiön nurkkaukseen tehtiin liitutaulumaalilla tuollainen tausta. Tosin nyt on päätetty, että koko seinä maalataan liitutaulumaalilla mutta se projekti odottakoon kipsin poistamista.
 

Sain joululahjaksi keittiöpyyhkeitä, joista yksi päätyi tauluksi


Siinäpä nämä viimeiset kuulumiset. Toivottavasti ette nyt ihan hirveen pettyneitä ole tähän mun postaustahtiin, mä nimittäin itse olen ainakin :( . Yritetään siis petrata. Näihin kuviin ja tunnelmiin, oikein hyvää alkanutta vuotta kaikille :)

- Hansu