maanantai 21. marraskuuta 2011

Taikamaista taikinaa!

Tänään tehtin tytön kanssa taikataikinaa. Siitä on jokunen vuosi, kun olen viimeksi sellaiseen näppini upottanut mutta nyt päätin kokeilla. Ihan mukavaa puuhahan tuo oli ja täytyy ottaa uusiksi isommalla satsilla, sillä nyt suunnitelmissa siintää jo vaikka ja mitä! Tällä kertaa kuitenkin valmistui muutama kirjain, jotka saivat paikkansa kirpputorilta ostetusta ja itse maalatusta kehyksestä. Toki noita olisi voinut hieman hioa ennen maalausta mutta toisaalta ne on aika kivat, kun niissä on vähän rosoisuutta.


Kehys ei ole oikealla paikallaan ja kuvatkin puuttuu vielä. Ostettiin justiinsa uusi tulostin ja sitä odotellessa kehys saa odottaa kaapissa.

Tässä vielä taikataikinan ohje:

4dl vehnäjauhoja
1dl suolaa
2dl vettä
2rkl ruokaöljyä

Sekoita kaikki aineet tasaiseksi massaksi ja anna tasoittua huoneenlämmössä noin tunnin verran. Paista taikinasta tehtyjä koristeita uunissa n. 100 asteessa niin kauan kunnes ne ovat kuivia, koristeen koosta riippuen paistoaika on 2-6 tuntia. Kuivuttuaan ja täysin jäähdyttyään taikinaa voi maalata haluamallaan tavalla. Itse käytin elintarvikeväriä mutta näihin käy muukin maali, spraymaaleista vesiväreihin. 

- Hansu

lauantai 19. marraskuuta 2011

Valmis!

Nyt on blogin ulkoasu muutettu jouluisemmaksi, kuva vasemmalla saattaa ehkä vielä muuttua mutta tyytyväinen olen nykyiseenkin!

Tänään hain äidin kellarista suuren joulukoristelaatikon ja kuvailen sieltä löytyneitä aarteita lähipäivinä tännekin mutta tämä kynttiläalusta oli minusta tosi kiva. 


En kyllä keksinyt sille paikkaa kynttilän kanssa mutta väliäkös tuolla kun eteisen pöytävalo suorastaan huusi alustaa alleen.


Kuvassa näkuvä purkki on mummin varastoista löydetty Riihimäen iso taloustölkki, aivan ihana minusta!


Punaista lauantain jatkoa kaikille :)

- Hansu

Remontti!

Blogi on tällä hetkellä ulkoasuremontissa, joten hetken aikaa kaikki näyttää paikoittain hyvinkin sekavalta :)

- Hansu

Pallo vasten palloa, PomPom!

Tytön huoneeseen valmistellaan satumaailmaa ja satumaailmassahan pilvet on vaaleanpunaisia- ja sinisiä!



- Hansu

maanantai 14. marraskuuta 2011

Anna mulle tähtitaivas!

Mä pidän käsillä tekemisestä. Oli se sitten isoja puutöitä tai pienen pientä näperrysaskartelua, niin mä tykkään! Siksi meillä onkin nyt varmaan joka paikka täynnä pieniä origamitähtiä, jotka aion sijoittaa joulukuuseen. Ja koska näitä on tosi helppo tehdä ja näihin jää selvästi koukkuun, niin aion nyt näyttää miten näitä väkerretään.



Tarvikkeet:

- Paperia, kartonkia
- Sakset
- Mahdollisia koristeita

Tee näin:

Paperi saa olla kooltaan mitä vain mutta sen on oltava neliö.



1. Taita paperi keskeltä



2. Taita vasen yläkulma alas niin, että koko vasen reuna ja alareuna on tasan mutta älä paina koko kolmion sivua, vain keskeltä. Taita molemmat "siivekkeet".




3. Avaa taitos ja toista sama vasemmalle alakulmalle nostamalla se yläreunaan kiinni. Älä taita koko kolmion sivua. Taitoksen avattuasi näet pienen rastin paperissa.


4. Nosta oikea alakulma äsken tehdyn rastin kohdalle niin, että kulma osuu keskelle rastia.


5. Taita kulmasta puolet takaisin.



6. Taita vasen alakulma ylös niin, että vasen alareuna on kiinni äsken tehdyssä taitoksessa.


7. Taita vasen reuna (A) alakautta kohdan 4 ja 5 tehdyn taitoksen alle, vasten oikeaa reunaa (B) 


8. Leikkaa kärki irti haluamassasi kulmassa, kokeilemalla tiedät mistä tulee kaunein tähti.


9. Leikkaa kärki irti ja avaa se. 


10. Taita kaikki sakarat ulospäin ja niiden välit alaspäin. Ja tadaa, tähti on valmis!


Näitä tähtiä voi koristella oman maun mukaan ja käyttötarkoituksia on monia - kuusenkoristeista kransseihin!


Askartelemisiin ;)

 - Hansu

torstai 10. marraskuuta 2011

Kransseja!

Kuivuneista ja maahan pudonneista koivunoksista tuli väännettyä muutama kranssi. Ja ihan kivoja tuli, ihka ensimmäisiksi itsetehdyiksi kransseiksi. Ison kranssin sisällä oleva koriste on origamitähti, jonka itse taittelin illanratoksi. Alemmassa kuvassa tähti näkyy paremmin...





Tämä mustikanvarvuista väännetty kranssi olisi voinut olla pienempi mutta menkööt :D



Tämä versio taasen alkaa olemaan jo hieman haasteellisempi mutta ah niin palkitseva, kunhan sen vain valmiiksi saan. Kaunis tuo olisi noinkin mutta tarkoitukseni on tehdä paperisuusut koko kranssin ympärille. Idean tähän sain YouTubesta.



Seuraavaksi voisinkin sitten tehdä postauksen meidän punaisesta kodista. Joulu on nimittäin meille jo saapunut ;)

- Hansu

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Beetlehemin tähti!

Tänään meille kotiutui astetta rouheampi joulutähti. Rakas mieheni kävi sen noutamassa Ikeasta töidensä jälkeen mamman ohjeiden mukaan ja nyt sen livenä nähtyäni, olen vakuuttunut tämän olevan se tähti, joka johti itämaan tietäjät vastasyntyneen Jeesuksen luokse. Kiesus, että se on iso! Noh, se ei menoa haittaa, sillä etenkin ulkoapäin katsottuna tähti on aivan täydellinen ja magee. Että naapurin rouvalle vaan terveisiä, meikä voitti tän pihan Parhaimman Jouluvalaistuksen tittelin - noh, ainakin massiivisimman ;)


Keittiön pöydällä viuhahtaa tänään kynttilänjaloiksi tuunatut maljakot. Ikean Vasen-maljakoihin kaadoin merisuolaa ja tökkäsin kynttilät pystyyn. Viimeisen silauksen tein solmimalla juuttinauhaa maljakon varteen rusetille.




Miljoona yötä jouluun on... laskin aivan itse eilen!

Mutta se ei menoa haittaa, sillä jouluun saa hurahtaa kun sen aika on. Joulu on siis ihan ykkösjuhla, jota voisin viettää vuodet läpeensä. Monet räyhäävät pää punaisena, kun kauppakeskukset tulvivat jouluvaloja ja - musiikkia liian aikaisin ja kyllästymiseen asti mutta minä viihdyn, minä pidän, minä rakastan!  Silloin voi sallia itselleen täydellisen mentaliteettisen "romahduksen" ja seota täysin toinen toistaan kauniimmista koristeista, valoista sekä tunnelmasta.

Meillä joulu alkaa heti, kun se muiden silmissä on edes jokseenkin sallittavaa eli marraskuun alussa. Tänä vuonna marraskuun ensimmäinen päivä oli mielestäni varsin perusteltu startti kohti tätä maailman kauneinta juhlaa. Olkoonkin, että naapurit nauroivat läpeensä katsellessaan mamman ripustavan intopinkeenä pipareita keittiönlamppuun.



Ja koska keittiö koki näinkin vallankumouksellisen muutoksen kohti joulua, oli pakko jatkaa samalla linjalla - ihan vain yhtenäisyyden saavuttamiseksi ;)



Nyt on siis meillä otettu askel kohti Joulua ja tästä on hyvä jatkaa, eiks je?

- Hansu