keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Miljoona yötä jouluun on... laskin aivan itse eilen!

Mutta se ei menoa haittaa, sillä jouluun saa hurahtaa kun sen aika on. Joulu on siis ihan ykkösjuhla, jota voisin viettää vuodet läpeensä. Monet räyhäävät pää punaisena, kun kauppakeskukset tulvivat jouluvaloja ja - musiikkia liian aikaisin ja kyllästymiseen asti mutta minä viihdyn, minä pidän, minä rakastan!  Silloin voi sallia itselleen täydellisen mentaliteettisen "romahduksen" ja seota täysin toinen toistaan kauniimmista koristeista, valoista sekä tunnelmasta.

Meillä joulu alkaa heti, kun se muiden silmissä on edes jokseenkin sallittavaa eli marraskuun alussa. Tänä vuonna marraskuun ensimmäinen päivä oli mielestäni varsin perusteltu startti kohti tätä maailman kauneinta juhlaa. Olkoonkin, että naapurit nauroivat läpeensä katsellessaan mamman ripustavan intopinkeenä pipareita keittiönlamppuun.



Ja koska keittiö koki näinkin vallankumouksellisen muutoksen kohti joulua, oli pakko jatkaa samalla linjalla - ihan vain yhtenäisyyden saavuttamiseksi ;)



Nyt on siis meillä otettu askel kohti Joulua ja tästä on hyvä jatkaa, eiks je?

- Hansu

2 kommenttia:

  1. Eksyin tänne ihan sattumalta, ja nyt on pakko kommentoida, koska tulin vaan niin hyvälle tuulelle! :D

    Mua ihmetyttää, kuinka paljon energiaa jotkut laittaa jouluhössötyksen vihaamiseen, enkä tiiä tunnenko ketään, ketä se ei häiritsisi ollenkaan. Itse oon aina sisäisesti ihan innoissani kun joulukarkit tulee kauppoihin. Ihanaa, että en oo ainoa 'sekopää'! ;D

    Hymyilytti ihan oikeesti tässä koneen äärellä kun luin tätä, kiitos siitä! :)

    - E

    VastaaPoista
  2. Hei, ei kiittämistä! Me kuulutaan selkeesti johonkin mappi Ööhön ;) . Kiitos vierailusta ja kommentista. Hyvää Joulunodotusta sinne ;)

    VastaaPoista

Kakista ulos vaan :)